torstai 20. maaliskuuta 2014

Kustaan kaikkien muroihin että saatais rahaa!

Rumba-lehden sivuilla oli juttu bändistä, joka on lehden mukaan keksinyt nerokkaan tavan saada rahaa Spotifyltä. Homma toimii niin, että bändi on laittanut palveluun levyn, jonka jokainen raita on pelkkää tyhjää. Fanien on tarkoitus laittaa tyhjä levy soimaan yöksi repeatilla, jolloin bändi saa ihan merkittäviä summia rahaa. Ilmeisesti he olivat laskeneet, että tienaavat n. 4 dollaria jokaista näin tekevää kohden yössä. Nerokasta tapa hankkia ilmaista rahaa kiertuetta varten!

Mistä ne rahat sitten tulevat? Ei Spotifyn maksamat rahat tule mistään taivaasta maagisesti vaan korvaukset maksetaan tietystä osasta yhtiön tekemää voittoa. Tämä summa jaetaan kaikkien Spotifyssä olevien artistien kesken kappaleiden soittomäärän mukaan. Jokainen sentti, joka maksetaan näille neroille tyhjästä on siis suoraan pois JOKAISEN Spotifyssä biisejään levittävän pussista. Siis sellaisten artistien, jotka oikeasti tekevät biisejä ja levyjä ja tarjoavat Spotifynkin tapauksessa sen vastineen sille rahalle, jonka käyttäjät palvelusta maksavat.

Spotifylle on varmasti ihan sama kuinka paljon korvauksia he maksavat kenellekin yksittäiselle artistille/bändille/levy-yhtiölle, sillä yhteensä kaikille maksettava summa on joka tapauksessa sama riippumatta siitä kuinka monta kertaa käyttäjät mitäkin biisiä kuuntelevat. Artisteille yhteensä tilitettävä summa tietysti vaihtelee kuukausittain hieman sen mukaan kuinka paljon Spotifyllä on tuloja kyseisenä kuukautena. Jokainen tyhjän kappaleen kuuntelu vähentää siten pikkuhiljaa jokaisen oikean biisin yksittäisestä soitosta saatavaa korvausta.

Pojilla on selvästi tässä tempussa vähän sellainen fuck the man -meininki mutta ei se suuri ja paha Spotify kärsi tästä millään tavalla. Kärsijöinä ovat kaikki ne pienen pienet (ja suuretkin) artistit, jotka yrittävät saada hengentuotteistaan edes jonkinlaista korvausta maailmassa, jossa erittäin suuri osa ihmisistä on tottunut siihen, että internetistä saa kaiken ilmaiseksi, eikä näin ollen suostu maksamaan mistään musiikista, leffoista tai peleistä mitään.

En tiedä tekeekö tämä kyseinen bändi tätä ihan tyhmyyttään vai vittumaisuuttaan. Joka tapauksessa he onnistuvat samanaikaisesti kusemaan tuhansien ja tuhansien artistien muroihin. Myös kaikkien niiden, joista sinä tykkäät.

En tiedä miten Rumba ei ole tajunnut tätä puolta asiasta. Tässä kuitenkin vielä linkki siihen juttuun. Sitä bändiä en viitsi edes lynkata. Eikun sori linkata.

JPP

maanantai 17. maaliskuuta 2014

Studiopäiväkirja osa 9

Pitkästä aikaa.

Torvensoittajat on nyt saatu hankittua. Vihdoinkin. Varmaankin parin viikon sisään päästään äänittämään nekin pois alta. Nyt pitäisi sitten varmistaa, että sävellykset on ok ja ne kehtaa lähettää soittajille kuunneltavaksi. Tietenkin nyt kun kuuntelin niitä niin kaikki kuulosti heti huonolta. No täytyy katsoa pitäisikö niitä vielä hioa vähän.

Kun torvet on äänitetty kaikki alkaa pikkuhiljaa olemaan valmiina ja levy voitaneen lähettää painoon. Tarkoitus oli varmaan jossain vaiheessa, että fyysinen lätty olisi valmiina teekkareiden Rakkauden Wappuradiota varten. Onneksi siellä voidaan soittaa tiedostojakin eli levyä ei välttämättä tarvita. Olisi tietty ollut kiva saada ne siihen mennessä.

Mutta hei kohta se on valmis!

tiistai 4. maaliskuuta 2014

Parasta just nyt

Moro

Tein tässä aikaa tappaakseni tällasen listan kaikesta mikä on hienoa tällä hetkellä. Niin ja pysytään nyt tässä materialinjalla kun niiden suosittelemisessa on jotain järkeä, toisin kun henkimaailman hommissa. Tästä lähtee nimittäin. Kaikki nämä asiat on siis ehdottomasti hankkimisen arvoisia. 

Tätä ei varmaan saa mistään digitaalisena, enkä cd-version olemassaolostakaan ole ihan varma. Joka tapauksessa tuplavinyyli on niin hieno, että se kannattaa hankkia. Parasta musaa.

Kerrankin Suomessa ollaan hyvin ajan tasalla jonkin sarjan julkaisussa. Uudet jaksot tulevat telkkarista päivää myöhemmin kun jenkeissä. Ei varmaan kaipaa esittelyjä noin muuten.

3. Battlefield 4 (Playstation 4)
No joo siis oon pelannut ihan liikaa sitä pleikkaria viimeaikoina mutta tää oikeesti on hyvä. Yhtään jos FPS-tyyppiset pelit kiinnostaa niin tähän kannattaa sijoittaa. Siis moninpelin takia. Yksinpeli oli aika mitäänsanomaton. Tai no oli se hienon näköinen kumminkin sekin.

Tätä on tullut pyöritettyä Spotifyssä työmatkoilla aika tasaiseen tahtiin. Jostain syystä fyysistä versiota en ole vielä hankkinut mutta eiköhän sekin levyhyllyyn jossain vaiheessa ilmesty.

5. TII NAKUJALKA - uusi levy (näillä näkymin nimeltään tii nakujalka)
Tii Nakujalka on mun yksi toinen bändi. Meillä on ollut uusi levy tekeillä jo aika pitkään eli reilusti yli vuoden. Ja siis siihen lasketaan äänitys/miksausaika pelkästään. Säveltäminen vielä päälle. No joka tapauksessa homman hitaus on johtunut lähinnä omasta saamattomuudesta ja muista sekalaisista kiireistä. Kohta se kuitenkin on valmis! Levy julkaistaan vinyylinä ja digijulkaisuna loppukeväästä (ehkä). Tästä voi vaikka kuunnella pari makupalaa tulevalta levyltä.

Tossa loppuun vielä kuva nakujalan levyn rumpusessioista.

JPP